fbpx
AsuntokauppaBlogi

Haaveissa ensiasunnon osto?

Ensimmäinen ikioma koti on suuri päätös ja samalla tärkeän unelman toteutuminen. Ensiasunnon ostoon liittyy monta isoa kysymystä ja huomioitavaa seikkaa, jotka kannattaa huomioida jo ennen asunnon valintaa. Olemme koonneet yhteen ensiasunnon ostajan blogisarjan, jossa avaamme ensiasunnon ostoon liittyviä tärkeimpiä kysymyksiä pala palalta – tervetuloa mukaan!

Oikean asunnon valinta

Asunnon ostaminen on elämämme suurimpia päätöksiä, joten juuri sinun tarpeisiisi sopivan kodin löytämiseen kannattaa nähdä hiukan vaivaa ennen lopullisen ostopäätöksen tekemistä.

Millainen Sinun unelma-asuntosi on? Onko se uusi vai vanha? Suuri vai pieni? Sijaitseeko unelmakotisi maalla vai kaupungissa? Halutatko asua huolettomasti kerrostalossa vai rivitalossa? Vai ehkä sittenkin omakotitalossa? Esimerkiksi asuinhuoneiston ostamisessa (kerrostalo ja rivitalo) ja omakotitalon (kiinteistön) ostamisessa on suuria eroja, jotka tulee ottaa huomioon.

Erityisesti asunnon sijainnilla on tulevaisuuden arvon kannalta iso merkitys, mutta ei niinkään sinun unelmiesi kodin kannalta. Pidä kaikkien tunteiden myllerryksessä myös järki mukana – edes hiukan.

Mitä asioita on huomioitava ennen ostotarjouksen tekemistä? Lue lisää juttusarjan toisesta osasta (tulossa pian).

Oman ensiasunnon rahoitus

Kun olet kartoittanut sinulle sopivimman asumismuodon ja sijainnin, on aika aloittaa lainaneuvottelut. Säästäminen kannattaa aloittaa jo ennen asunnon etsintää ASP-tilillä, joka on oiva tapa kasvattaa pesämunaa ensiasunnon ostoon.

Pääsääntöisesti ensiasunnon ostajalle riittää 5 %:n omarahoitusosuus. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että mikäli tulevan asuntosi hinta on 100.000 €, säästöosuus on 5.000 €.

Asuntolainan lisäksi myös säännölliset tulot ja riittävä maksukyky ovat edellytyksiä lainan saamiselle. Lainan määrä on suhteutettava aina realistisesti omiin kuukausiansioihin sekä jätettävä varaa myös yllättäviin muutoksiin, esimerkiksi sairauden tai työttömyyden varalle.

Pankki tekee myös aina lainan takaisinmaksukyvyn varmistamiseksi niin sanotun ”stressitestin”, joka tarkoittaa sitä, että lainan korkona otetaan huomioon huomattavastikin nykyistä yleistä korkotasoa korkeampi korko ja testataan maksukyky tuolla korkotasolla. On tärkeää, että asuntolaina on mitoitettu niin, että maksukyky kestää mahdollisen koron nousun.

Valtio tukee ensiasunnon ostajaa monin tavoin

  1. 1
    Alle 40-vuotiaan asunnonostajan ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa, mikäli hän ei ole aiemmin omistanut vähintään puolta asunnosta
  2. 2
    Pankkien tarjoama ASP-järjestelmä
  3. 3
    Valtion lainataukaus ensiasunnon ostajalle

 

Ja sitten tarjoamaan! Kun omarahoitusosuus on koossa ja pankilta on lainalupaus, on oma koti enää löytymisen päässä. Ennen tätä hetkeä, olet varmasti ehtinyt jo useamman kuukauden ehtinyt katsoa asuntojen myynti-ilmoituksia Etuovessa ja maalaillut omaa unelmien kotia. Kun kaikki on valmiina ja se oikea koti tulee kohdalle, on turha enää aikailla, vaan on aika jättää ostotarjous unelmiesi kodista.

Ammattitaitoinen, aidosti välittävä kiinteistönvälittäjä on tässä hetkessä suurena apuna ja tukena. Hän neuvoo ja auttaa ostotarjouksen tekemisessä ja laatii sen yhdessä kanssasi kaikki asiat huolellisesti ja tarkasti selittäen.

Entä jos oikeaa kotia ei löydy?

Joskus sen oikean kodin löytymiseen voi mennä useita kuukausia, jopa useampi vuosi. Kun oma koti ei ota löytyäkseen markkinoilla olevien kohteiden joukosta, on ostotoimeksiannon tekeminen varteenotettava vaihtoehto myös ensiasunnon ostajalle.

Lue lisää – mikä on ostotoimeksianto ja miksi se kannattaa? 

Ostotoimeksianto tuo ostajalle monia merkittäviä etuja. Sen avulla välittäjä etsii sinun toiveitasi ja kriteereitäsi vastaavaa kotia myös myynnissä olevien kohteiden ulkopuolelta. Ostotoimeksiannon toteutuessa ostaja maksaa välityspalkkion, mutta useimmiten tämä kompensoituu asunnon hinnassa kun myyjä säästyy asunnon myyntiprosessin tuottamalta ajalta ja vaivalta. Lisäksi ostaja saa käyttöönsä koko ostoprosessin ajaksi ammattitaitoisen välittäjän, joka on varsinkin ensiasunnon ostajalle merkittävä apu.

Kerro miltä unelmiesi koti näyttää ja etsitään sinulle ikioma ensimmäinen koti


    Syötä pinta-ala/hinta numeroina

    Oletko jo katsonut myynnissä olevat kohteemme?

    Oletko jo tutustunut Otson myynnissä oleviin kohteisiin? Selaa kohteitamme ja katso löytyisikö niiden joukosta sinun unelmiesi koti.

    Ladataan kohteita...