AjankohtaistaAsuntokauppaBlogi

Koska on paras aika myydä asunto?

Asuntokaupan sesonki on tunnetusti parhaimmillaan kevätaikaan huhti-toukokuussa. Oman erikoissysäyksensä asuntomarkkinoille ovat tuoneet pandemia-ajan poikkeusolot, jotka näkyvät koko maanlaajuisesti mökkien kysynnän räjähdysmäisenä kasvuna ja ylimääräisen tilantarpeen lisääntymisenä.

Asuntokaupan ennuste vuodelle 2021

Suomen Kiinteistövälittäjien viimeisin markkinaennuste lupaa erittäin vahvaa kevättä sekä asuntokaupalle että loma-asuntokaupalle. Myös Tilastokeskuksen äskettäin julkaisema kuluttajien ostoaikomusindikaattori on historiallisen korkealla tasolla, joka enteilee poikkeuksellisen vilkasta asuntokauppavuotta.

Koronan myötä ostajien keskuudessa on lisääntynyt selvästi oman pihan sekä ylimääräisen tilan tarve. Etätöiden arkipäiväistyessä ylimääräisestä työtilasta on tullut perusvaatimus monelle kotoa käsin työskentelevälle. Nämä yhdessä näkyvät omakoti-, pari- ja rivitalojen kasvaneina kauppamäärinä. Erityisesti hyväkuntoisista ja uudehkoista omakotitaloista on Satakunnassa tällä hetkellä jopa enemmän kysyntää kuin tarjontaa.

Asunnonostajat ovat nyt liikkeellä

Ostajat ovat nyt aktiivisesti liikkeellä, joka näkyy myös Etuovi.comin alkuvuoden tilastoissa. Etuoven mukaan asuntojen uusia myynti-ilmoituksia on julkaistu kuluneen vuoden aikana koko maan laajuisesti vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tämä tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä on liikkeellä paljon asunnonetsijöitä, jotka kaipaavat lisää vaihtoehtoja. Tarjonnan puutteesta kielii myös se, että ostajat tekivät Etuovi.comiin maaliskuussa jopa 115 % enemmän tallennettuja hakuvahteja kuin vuotta aiemmin.

Tilastoissa on nähtävillä myös Etuoven hakumäärien kasvu, joka on asuntotyypistä riippuen 46-63 % suurempi kuin edellisen vuoden maaliskuussa. Tämä näkyy suoraan lisääntyneiden yhteydenottojen määränä sekä lyhentyneinä markkinointiaikoina.

(Lähde: Etuovi.com, Asuntomarkkinakatsaus / 7.4.2021)

Kevät on parasta aikaa asuntokaupalle

Kevät on tunnetusti otollista aikaa asunnon myynnille muutamastakin syystä. Keväällä päivien valoistuessa ja luonnon puhjetessa kukkaan, asunnot pihapiireineen ovat houkuttelevimmillaan. Valoisana kevätiltana potentiaaliset ostajat ovat paremmalla mielellä liikkeellä kuin syyssateiden aikaan, joka näkyy myös ostoinnokkuuden määrässä.

Usein asuntokauppojen ajoittaminen keväälle on myös käytännön kysymys. Kun kaupat solmitaan kesän kynnyksellä, voidaan muutto ajoittaa helposti kesälomien yhteyteen. Vaikka vuodenaikojen merkitys onkin viime vuosien aikana tasoittunut ja kauppa käy yhä tasaisemmin ympäri vuoden, on edelleen kevään sesonkiaika nähtävissä mm. myyntiajoissa, jotka ovat keväisin hieman lyhyemmät.

Kun harkitset oman asunnon myyntiä

Jos olet harkinnut asunnonvaihtoa, nyt jos koskaan on otollinen aika myynnille. Varsinkin kysytyimmät kohteet – hyväkuntoiset omakoti-, pari- ja rivitalot omalla pihalla löytävät ostajansa nyt nopeasti.

Kevään sesonki on vasta alkamaisillaan ja tekemällä toimeksiantosopimuksen nyt, saadaan kohteen valokuvaus ja esittelyt ajoitettua juuri parhaimpaan aikaan vuodesta. Varaamalla ilmaisen arviokäynnin ennen asuntosi myynnin aloittamista paikalliselta välittäjältä, saat oikean hinta-arvion asunnollesi ja ammattivälittäjän neuvot myyntiin. Arviokäynti ei koskaan sido toimeksiantoon, mutta antaa tärkeää tietoa ja neuvoja oman harkinnan tueksi.

Lue lisää asunnon myynnistä ja mitä välityspalvelumme pitää sisällään.

Varaa ilmainen arviokäynti Otson paikallisilta välittäjiltä

    Ladataan kohteita...